Kahvilla on tärkeä rooli nuorten aikuisten arjessa


Elintarviketeollisuusliiton Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen teettämän nuorten aikuisten kahvinkäyttötutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa 18–30-vuotiaista juo kahvia päivittäin. Vastaajista 35 % juo päivittäin vähintään kolme mukillista kahvia ja 72 % arvioi, että kahvinjuonti pysyy jatkossa ennallaan ja 15 %, että se lisääntyy. Kahvi kuuluu kiinteästi yhdessäoloon läheisten ja ystävien kanssa niin arkena kuin juhlapäivinäkin.

Suurin osa vastaajista (76 %) on aloittanut kahvinjuonnin kotona yhdessä perheen kanssa. Se on muodostunut tottumukseksi, johon yhdistyy hyvän maun lisäksi paljon positiivisia ajatuksia, kuten virkistys, rentoutuminen ja sosiaaliset suhteet. Kahvitteluperinteen jatkumisessa tärkeä merkitys on ollut isovanhemmilla, joiden kanssa vietetyt kahvihetket nousivat esiin kysyttäessä nuorten aikuisten rakkaimpia kahvimuistoja. 

Kahvin käyttöön motivoivat erityisesti hyvä maku (75 % vastaajista), sosiaaliset tilanteet (74 %) ja tapa tai tottumus (65 %). Moni kokee, että kahvihetki tauottaa mukavasti päivää ja auttaa pysymään hereillä. Kuluttajatutkimukseen osallistuneista 59 % kertoi, että aamu ei käynnisty ilman kahvia.  
 

Nuoret aikuiset monipuolistavat kahvikulttuuriamme


Nuorten aikuisten, kuten muidenkin suomalaisten, suosituin kahvi on joko vaaleapaahtoinen tai tummapaahtoinen suodatinkahvi. Nuoria aikuisia houkuttelevat myös espresso tai espressopohjaiset maitokahvijuomat, kuten latte, cappuccino tai flat white. Myös pikakahvi ja valmiit kahvijuomat kuuluvat nuorten aikuisten kahvikulttuuriin, mutta niitä nautitaan harvemmin kuin perinteisiä suodatinkahveja. Kahvinkäyttöään tulevaisuudessa lisäävät nuoret aikuiset uskovat juovansa nykyistä enemmän valmiita kahvijuomia, espressokahvijuomia ja tummapaahtoista suodatinkahvia. Kahvin valintaan vaikuttavat eniten maku ja positiivinen tuotekokemus. 

- On hienoa huomata, että kahvikulttuuri näyttää Suomessa vahvalta myös tulevaisuudessa. Nuoret aikuiset nauttivat kahvihetkistä, ja erityyppisiä kahveja käytetään monipuolisesti. Kahvilla on myös nuorille vahva sosiaalinen merkitys. Se yhdistää ihmisiä ja eri sukupolvia, toteaa Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen asiamies Marleena Tanhuanpää. 

Nuorten aikuisten kahvinkäyttötutkimuksen tuloksia

Kahvi.fi-sivustolta löytyvät myös suomalaisten kahvinkulutukseen sekä kahvin tuontiin ja tuotantoon liittyvät vuosittaiset tilastotiedot.

Kahvi.fi-sivustolla voi tutustua kahvin historiaan, viljelyyn, tuotantoon ja valmistamiseen.